|
SHT:n 20 VUODEN TAIVAL
SHT keskityy toiminnassaan kiireellisiin lääkintälentoihin ja sairaankuljetuslentoihin. Toiminnan selkeä fokus antaa meille mahdollisuuden kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Tätä työtä olemme tehneet jo 20 vuotta.
Yli 55.000 tehtävän tuoma kokemus vaativissa olosuhteissa Suomenlahdella ja tuntemattomissa kohteissa on tehnyt meidät nöyriksi. Turvallisuus on toimintamme ensisijainen arvo. Jokainen riski on turha, siksi vältämme niitä.
Tänä päivänä SHT operoi lääkäri- ja ambulanssihelikoptereita viidessä tukikohdassa - Maarianhaminassa, Turussa sekä Vantaalla. Henkilökuntaa SHT:llä on 20 alan ammattilaista. Yhteistyökumppaneita ovat Ålands landskapsregering sekä Mediheli ry.
Lentotoiminta kaikissa tukikohdissa on ympärivuorokautista, miehistö koostuu lääkäristä, lentoavustajasta sekä lentäjästä. Miehistö on kokenutta ja läpikäy vuosittain varsin kattavan kertauskoulutuksen.
SHT on Suomen ensimmäinen helikopterioperaattori jolle on myönnetty lupa käyttää yönäkölaitteita (NVG) pimeään aikaan, yönäkölaitteiden käyttö on tarkoitus aloittaa alkukeväällä 2010.
Toiminta-alueemme kattaa etelä Suomen, Ahvenanmaan alueen sekä Itäisen Ruotsin.
LISÄTIETOA YHTEISTYÖKUMPPANEISTA ALLA OLEVIEN LINKKIEN KAUTTA:
Ålands Hälso- och Sjukvård Mediheli rf
|